Mitä kaikkea | Musiikkitoteemi

SOITONOPETUSTA AMMATTITAIDOLLA

Tervetuloa osaavaan oppiin yksin tai kaverin kanssa, ikään tai osaamiseen katsomatta. Mukaan pääsee läpi vuoden ilman pääsykokeita. Musiikkikoulu Musiikkitoteemi antaa taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan useassa eri toimipisteessä Tampereella.

Musiikkitoteemin opetuksessa ensisijalla on oppilas, oli kyseessä lapsi, nuori tai aikuinen. Koko henkilökuntamme edustaa osaavaa ja positiivista soitonohjausta. Lähtökohtana on jokaisen soittajan tarpeet ja erityispiirteet huomiova opetus, yhteisöllisyys ja toimiminen osana vireää Tamperetta ja Pirkanmaata. Jokaisella oppilaalla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua opetukseen ja kehittää taitojaan omien valmiuksiensa mukaisesti.

Jokainen voi haastaa itsensä oppilaskonserteissa, jotka ovat turvallisia hetkiä harjoitella esiintymistä. Musiikkitoteemi tekee yhteistyötä muun muassa Tampere Guitar Festival kanssa. Sen tarjoamat kesäkurssit, työpajat ja luennot ovat oiva lisäoptio harrastamiseen. Musiikkitoteemi on musiikkiharrastuksen alkumetrien lisäksi myös mainio paikka valmistautua pääsykokeisiin laajan oppimäärän opintoihin tai ammattiopintoihin.

Asiasanat: soittoharrastus, musiikkiharrastus, musiikkitunteja, soittotunteja, soitonopetusta, lauluopetusta, lapselle, nuorelle, aikuiselle, aloittelijalle, vasta-alkajalle, hieman soittaneelle, kokeneelle, pääsykokeisiin valmistuvalle

Lue lisää opetussuunnitelmastamme (2018)

LUKUVUOSI 2023 – 2024

♪ Syyslukukausi alkaa 21.8.2023
♪ Kevätlukukausi alkaa 8.1.2024

Ei opetusta (ellei opettajan kanssa ole toisin sovittu):

  • Syysloma (vk 42) 16.10.–22.10.2023
  • Itsenäisyyspäivä 6.12.2023
  • Joululoma 23.12.2023–7.1.2024
  • Talviloma (vk 9) 26.02.–3.3.2024
  • Pääsiäisloma (myös Kiirastorstai) 28.3.–1.4.2024
  • Vapunpäivä 1.5.2024
  • Helatorstai 9.5.2024

Lukuvuosi päättyy, kun sovittu määrä tunteja on pidetty, kuitenkin ennen kesätaukoa. Sovitut tuntiajat näet omalta Eepos-tililtäsi.

TULEVIA TAPAHTUMIA

Oppilaille ilmoitetaan aina suoraan niin opettajan kuin oppilaitoksen toimesta kaikista tulevista esiintymismahdollisuuksista. Seuraa ilmoitteluamme.

  • Ma 6.5.2024 klo 18:00: Rokkaava kevätkonsertti
  • Ti 7.5.2024 klo 18:00: Akustinen kevätkonsertti

Paikka: Musiikkikoulu Musiikkitoteemi, Selininkatu 5, Tahmelan liikekeskus
Vapaa pääsy

Ilmoittaudu oppilaaksi Eepoksessa